Asiakaskokemuksia

Asiakaskokemuksia

Kerään asiakkailtani palautetta, jotta voin kehittää toimintaani

Kerätyistä palautteista käy ilmi, että asiakkaani ovat tyytyväisiä saamaansa palveluun (KA 5/5) ja he kokivat saaneensa ratkaisuehdotuksia (KA 5/5).

Kaikki kyselyyn vastanneet asiakkaat myös suosittelisivat saamaansa palvelua myös eteenpäin mielellään (KA 9,9/10).

Luvut päivitetty 3.10.2023.

Alta löydät asiakaskokemuksia.

Mitä asiakkaani sanovat?

Olemme todella tyytyväisiä Riikan palveluihin. Meillä on kahden kissan välillä kärhämää, joten käännyimme Riikan puoleen. Kotikäynnillä saimme paljon hyviä vinkkejä ja myös etätapaamisessakin saimme vielä lisää työkaluja. Riikan vinkeillä pääsimme aloittamaan kissojen välien korjausta (joka voi viedä vuosiakin) ja jo kk päästä näimme tuloksia. Riikka antaa rohkeasti palautetta, mutta on myös ymmärtäväinen ja helposti lähestyttävä. 🙂 Suosittelemme ehdottomasti Riikkaa avuksi kissatalouden ongelmatilanteisiin.
– Pekko, Tilda sekä isäntä ja emäntä-

”Yhteydenpito alusta loppuun asti oli asiantuntevaa, helppoa ja toimivaa. Suosittelen lämpimästi!” Sari Turusta

”Lämmin saapuminen talouteen, jossa oli kissa ja hermostuneet omistajat. Riikka olemuksellaan rauhoitti meitä omistajia ja sulatti kissan sydämen herkuillaan. Käynti on antoisa ja opettavainen. Saimme hyvät ohjeet jatkoon ja Riikan esittämiin kysymyksiin palasimme vielä useassa keskustelussa kotona. Varsinainen kissakuiskaaja!”
Suski

”Parasta oli nähdä miten kissa piti harjoittelusta, ja että kouluttaja kunnioittaa kaikenlaisia kissoja niiden taustasta riippumatta.” (Palautelomakkeen palaute, kysymys: Mikä sujui erityisen hyvin?)

”Saadut kirjalliset ohjeet olivat hyvät ja kattavat. Saimme paljon hyviä ja käytännönläheisiä vinkkejä sekä yleissivistävää tietoa kissan sielunelämästä. Kiitos!” (Palautelomakkeen palaute, kysymys: Mikä sujui erityisen hyvin?)

”Lämmin ja ymmärtävä vastaanotto, Riikasta jäi hyvin ammattitaitoinen kuva. Tämä oli ehdottomasti hyvä panostus valtavassa ruoka ja informaatioviidakossa.” (Palautelomakkeen palaute, kysymys: Mikä sujui erityisen hyvin?)